Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Louis Theroux

30.10.2011, retski

…tuo toimittajista jaloin, jolle BBC järjestää upeita haastattelukontakteja ja joista Louis yleensä objektiivisin kysymyksin kaivaa tietoa esiin. Toisaalta, aiheet ja ihmiset ovat tähän asti nähdyissä dokkareissa niin raflaavia, että en yhtään ihmettele, että Louiskin on sortunut jankkaamiseen, sormella osoitteluun ja turhautumiseen. Mikä Louissa on hienoa, on se kuinka hän saa ihmiset kertomaan asioista. Jotain tapahtuu kameran ollessa pois päältä (olkoon sitten kierojen sopimusten kirjoittelua tai kaveeraamista), mutta sen tuloksena katsoja tuntee pääsevänsä syvän raapaisun verran pinnan alle. Ehkä haastateltavat säälivät Louis’a. Tyyppi roikkui Philadelphian huumepoliisin mukana ja olisi voinut tulla ammutuksi any second, mutta kun se nimenomaan roikkui, osasi tehdä itsestään vaarattoman oloisen. Puhumattakaan siitä Johannesburg-jaksosta…lordy lord.

Jos et ole aikaisemmin nähnyt BBC:n Theroux-dokkareita, kehoitan tutustumaan niihin maanantai-iltaisin YLE Teemalla. Viihdyttäviä ja ajatteluun rohkaisevia jaksoja. Ajattelu on hyväksi.
Ja se, joka väittää että dokumentit ovat tylsiä ja YLE Teema on perseestä saa syödä hattunsa.
Jos haluat ahmia kaikki jaksot kerralla, sukella tänne: www.topdocumentaryfilms.com


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *